Ny­ky­sin pu­hut­haan pal­jon va­leu­u­ti­sis­ta. Mi­nun­ki ko­ha­le on sat­tu­nu jon­ku ker­ran sem­mo­sia asi­oi­ta, jok­ka ei nyt suoh­raan ole va­leu­u­ti­sia, mut­ta jok­ka olit ja on yhä täyt­tä va­let­ta.

Reh­to­rin kans­lia. Vas­tas­sa ei ole tui­maa tui­jo­tus­ta. Kart­ta­kep­pi­kään ei ole esil­lä, jo­ten nä­pit us­kal­taa ot­taa tas­kuis­ta esiin. Hy­myi­le­vät kas­vot ja rei­pas kät­te­ly – Tuo­vi Pa­lo­maa.

– Mi­nu­la­ki oli en­nen puu­ve­ne, se oli pal­jon pa­rem­pi ko ny­ky­nen la­si­kui­tu­ve­ne. Puu­ve­ne meni suor­han, mut­ta tämä men­nee tuu­les­sa poi­kit­tain, ei taho yk­sin pär­jä­tä, ker­too Rei­no Har­ju.

On La­pin mit­taus­his­to­ri­an läm­pi­min elo­kuun lop­pu. Hel­le­lu­ke­mat saa­vat hien pin­taan jo pai­kal­laan ole­mal­la, mut­ta Kit­ti­län ylei­sur­hei­lu­ken­täl­lä juos­taan. Juok­su­kou­lun val­men­ta­jan, As­la­kin Liik­keen Juu­so Lai­ti­sen mie­les­tä lii­an­kin ko­vaa.

Kan­sal­li­puis­to et­sii va­paa­eh­toi­sia to­del­li­seen luon­non ys­tä­vän unel­ma­hom­maan – tes­ti­ret­kei­li­jäk­si. Teh­tä­vään kuu­luu rei­tin lä­pi­käy­mi­nen ja pa­laut­teen an­ta­mi­nen ja tes­taa­ja voi ol­la ko­ke­neem­pi ret­kei­li­jä tai en­si­ker­ta­lai­nen.

Lei­la Puk­ki­nen on kul­ke­nut Tan­nan pal­ve­lu­ko­dis­sa vuo­si­kau­sia hoi­ta­mas­sa mies­tään Heik­kiä. Li­on­sit lah­joit­ti­vat Tan­naan te­le­vi­si­on, ja sii­tä kat­sel­laan ah­ke­ras­ti van­ho­ja elo­ku­via.

Lap­pi­an Muo­ni­on yk­si­kön uu­si toi­mi­paik­ka­pääl­lik­kö Simo Sova on vii­me vii­kot ope­tel­lut ja pe­reh­ty­nyt. Lap­pi­an Muo­ni­on am­mat­ti­o­pis­ton yk­si­kös­sä on pal­jon uut­ta, mut­ta on­nek­si sen op­pi­mi­seen on myös an­net­tu ai­kaa. Sova teki ai­ka­naan opin­näy­te­työn­sä pe­reh­dyt­tä­mi­ses­tä, ja hyvä pe­reh­dy­tys on­kin ol­lut en­sim­mäi­siä asi­oi­ta, joi­hin hän uu­des­sa työs­sä kiin­nit­ti huo­mi­on­sa.

So­lis mar­jas­tuk­sen ai­ka, mut­ta siit­ton tur­ha nyt­te kir­jot­taa, ko oli niin kui­va kesä, et­te mar­jois­ta on enäm­pi niin­kö uu­pe­lo ja kova. Mut­ta mie ker­ron sen siih­jaan elu­kois­ta. Net on ai­na ajan­koh­ta­sia. Mi­nun eläh­mään on ai­na kuu­lu­nu elu­koi­ta.

– Miksi tu­li­si jol­lain Vol­vol­la, jos mul­la on täm­mö­nen au­to, Ar­to Junt­ti­la hy­myi­lee mus­tan vuo­den 1939 Pac­kar­din­sa vie­res­sä.

Luo­teis-La­pin ka­la­ku­va­ki­san voit­ta­jak­si ar­vot­tiin maa­nan­tai­na muo­ni­o­lai­nen Uu­no Virk­ku­nen. Pal­kin­nok­si Virk­ku­nen saa ka­las­tus­lau­kun, Fis­hing Lap­lan­din lip­pa­la­kin ja eri­tyi­ses­ti hau­en­pyyn­tiin pas­se­lin kuu­den vie­heen se­tin, jon­ka ovat va­li­koi­neet ka­las­tus­mat­kai­lu­han­ke Fis­hing Lap­lan­din pro­jek­ti­pääl­lik­kö Eli­as Te­riö ja In­ke­ri Vaat­to­vaa­ra ka­las­tus­lii­ke Hans­por­tis­ta. Ka­la­ku­va­ki­san saa­lii­na saa­tiin kaik­ki­aan kak­si­tois­ta ku­vaa.

Et­si­vän nuo­ri­so­työn­te­ki­jän pe­rus­ku­vi­ot py­sy­vät Muo­ni­os­sa en­nal­laan, mut­ta en­si ke­sään as­ti työ­tä hoi­taa uu­si kas­vo, Tau­no Rä­sä­nen.

Sil­loin ko mie lii­tyin hir­vi­po­ruk­han en­si­mäi­nen huo­li mul­la oli, et­tä ero­tan hä­mä­räs­sä­ki po­ron ja hir­ven toi­sis­tan­sa. No sit­te kyl­lä sel­vis, et­tei se ole ko­vink­han vai­ke­aa. En­si­nä­ki net on ihan erin nä­kö­siä. Sit­te vie­lä se, et­tei hir­vi ole mik­hän man­ne­kii­ni ja ha­lu­aa py­sy­tel­lä mie­lu­min met­tän pei­tos­sa, toi­sin ko pöl­jäh­köt po­rot.

Mei­lä Lii­ka­vai­ni­on Vi­le­moo­nin ja Lut­vii­kin jäl­ke­läi­si­lä oli men­heen ke­sä­kuun vii­mis­tä ee­li­se­nä päi­vä­nä Muo­ni­os­sa tosi hyvä ja mie­len­kiin­to­nen su­ku­tap­paa­mi­nen. No­lit nuot su­vuit­ten nuo­ret mie­het, en­nen kaik­kea Lii­ka­vai­ni­on Han­nu ja Timo ja Is­sa­kai­sen Jari ja jok­ku muuk­ki tosi huo­le­la suu­ni­tel­heet ja jär­jes­tän­heet sen. Jo mon­ta kuu­kaut­ta en­nen kok­koon­tu­mis­ta net il­mo­tit siit­tä, et­tä sin­ne hal­vaa­vat os­sai­sit jär­jes­tää mat­kan­sa. Se kok­koon­tu­mi­nen oli Kie­lan hy­vis­sä ti­lois­sa. Jo ove­la mei­tä olit vas­tas­sa nuot po­jat ja oi­kein kä­es­tä pi­tä­en ter­veh­tit mie­tä ja toi­vo­tit ter­ve­tul­heik­si. Kyl­lä po­jat osa­sit!

Yl­läk­sen rin­ne näyt­tää jyr­käl­tä ja reit­ti mut­kik­kaal­ta ja vaa­ral­li­sel­ta. Pääs­sä hui­maa ja vat­san poh­jaa kou­rai­see. Ei au­ta, alas on pääs­tä­vä. Al­ku­pät­kä, rin­teen jyr­kin osuus ajel­laan rau­hal­li­ses­ti. Jar­ru­tel­laan pal­jon ja vä­lil­lä py­säh­dy­tään kat­so­maan, mitä rei­til­lä on lu­vas­sa.

Ko­la­rin ja Äkäs­lom­po­lon kou­luil­la vie­rai­li kou­lun al­ka­jai­sik­si ryh­mä kou­lu­kiu­saa­mis­ta vas­tus­ta­via mo­to­ris­te­ja. Pyö­riä oli 90, ja nii­tä pää­si ihas­te­le­maan lä­hie­täi­syy­del­tä.

Herk­ku­möh­kö­jä kah­vi­la­pöy­däs­sä ja mie­len­rau­haa ta­ka­huo­nees­sa. Sel­lai­nen on ly­hy­käi­syy­des­sään Aa­va Lap­land, Yl­läs­jär­vel­le Tai­gan ra­ken­nuk­seen juu­ri pe­rus­tet­tu kah­vi­la ja joo­ga­sa­li. Aa­va on tuo­reen yl­läs­jär­ve­läi­sen, Anu Lai­neen yri­tys. Kah­vi­las­sa saa Lai­neen kok­kaa­mia raa­ka­kak­ku­ja, tee­tä ja kah­via.

Huo­ma­sin juu­ri, et­tä olen pa­pe­ri­ton maas­sa­o­les­ke­le­va. Mi­nul­la ei ole pas­sia, ei­kä hen­ki­lö­to­dis­tus­ta, jo­ten lu­vat­ta maas­sa. Olen muut­ta­nut näil­le seu­duil­le elin­ta­so­pa­ko­lai­se­na ai­ka­naan, kun työ­tä tar­jot­tiin ete­län kir­kon­ky­lis­tä. Maas­sa­muut­ta­ja­na siis täs­sä oles­ke­len. Täl­lä het­kel­lä elän yh­teis­kun­nan va­roil­la, kun olen val­ti­on sti­pen­di­aat­ti. Mi­nut on - ih­me kyl­lä – otet­tu ihan hy­vin vas­taan ja ko­tou­tet­tu näi­hin olo­suh­tei­siin. Olen jou­tu­nut opet­te­le­maan uut­ta kiel­tä, sil­lä tääl­lä ei hoo­ta lai­te­ta jok­hai­seen väl­hiin. Pai­kal­li­sen kult­tuu­rin opis­ke­lu on­nis­tui jo­ten­ku­ten, vaik­ka ko­vas­ti kriit­ti­nen sii­hen olen ai­na ol­lut.

En­sin vä­sy­tys ei ol­lut kum­moi­nen­kaan. Muo­ni­o­lai­nen Juho Mark­ka­la ke­lai­li vir­ve­liä kai­kes­sa rau­has­sa Pe­ko­sen ran­nal­la. Kel­lo näyt­ti jo yli yh­dek­sää il­lal­la. Kun Mark­ka­la ny­käi­si sii­maa, hau­ki tar­ra­si kun­nol­la kiin­ni ja al­koi ta­pel­la vas­taan. Sil­loin vir­ve­lin vapa al­koi tai­pua kaa­rel­le, ja Mark­ka­la ta­ju­si, et­tä sii­man pääs­sä on iso kala.

Riik­ka ja Juk­ka Laa­po­til­la on mon­ta pal­loa il­mas­sa. Sil­ti tämä luon­toa ra­kas­ta­va yrit­tä­jä­pa­ri päät­ti ot­taa jong­lee­rat­ta­vak­seen vie­lä pari pal­loa li­sää, kun he ava­si­vat ke­sä­kuun puo­li­vä­lis­sä, tar­kal­leen ot­ta­en 16. ke­sä­kuu­ta, uu­den ra­vin­to­la-kah­vi­la Hal­lan Äkäs­lom­po­loon, luon­to­kes­kus Kel­lok­kaan ra­ken­nuk­seen. Ei­kä pelk­kä ruo­ka­paik­ka tie­ten­kään täl­le kak­si­kol­le rii­tä: sa­maan yh­tey­teen tu­lee oh­jel­ma­pal­ve­lu- ja ret­kei­ly­myy­mä­lä.

Mis­sä on Muo­ni­on tori? Sitä on eh­kä use­am­pi­kin poh­dis­kel­lut et­sies­sään vank­ku­ri­kah­vi­la Uk­kaa, joka on il­moit­ta­nut ase­mapai­kak­seen to­rin. Osa kä­vi­jöis­tä on käy­nyt Kie­lan pi­has­sa, osa taas suun­nan­nut K-Mar­ket Muo­ni­on­to­ril­le.Uk­ka­ran vank­ku­ri on par­kee­rat­tu Al­kon lä­hei­syy­teen, vas­ta­pää­tä van­han Osuus­pan­kin ti­lo­ja. Sii­nä kah­vi­la on pal­vel­lut kä­vi­jöi­tä jo kuu­kau­den ajan.

Avaan se­lai­men pu­he­li­mes­ta­ni ja huo­maan jät­tä­nee­ni uu­tis­me­di­an au­ki. Se­laan ot­si­koi­ta alas­päin ja tun­nen pien­tä ki­hel­möin­tiä ja­lois­sa­ni. ”Il­mas­to” tun­tuu ole­van tee­ma­sa­na­na sil­lä tämä liu­kuu sil­mie­ni ali ai­na kun kos­ke­tan näyt­tö­ä­ni pyyh­käi­sek­se­ni sitä. Tah­don sul­kea pu­he­li­me­ni es­tääk­se­ni miel­tä­ni myr­kyil­tä, pai­ne tun­tuu nou­se­van pää­hä­ni, kas­vo­ni al­ka­vat pu­noit­taa. Rin­taa­ni pu­ris­taa ja vai­vun pik­ku­rui­seen kup­laan en­kä pää­se siel­tä pois. Olen ah­dis­tu­nut. Ah­dis­tu­nut il­mas­ton­muu­tok­ses­ta.

”Ta­lok­si sitä kut­tut­hiin. Se oli ky­län en­sim­mäi­nen talo. Ven­hee­lä tul­heet, rant­haan las­ken­heet, mon­ta hen­keä ven­hees­sä. Näh­neet hy­väk­si asuin­pai­kak­si. Ran­nas­sa kas­vo iso kuu­si. Sen ok­sa­le kom­si­on nos­tit, sii­nä pie­nin nuk­ku.

”Joka aa­mu on ar­mo uus, mik­si huol­ta siis kan­taa!” (vir­si 547)Näin al­kaa tämä kan­san ra­kas­ta­ma vir­si, mikä muis­tut­taa mei­tä mie­len­rau­han, huo­let­to­muu­den ja ih­mei­den tär­key­des­tä. Jo­kai­seen päi­vään mah­tuu sen iki­o­ma ih­me, jo­kai­ses­sa aa­mus­sa pii­lee uu­si mah­dol­li­suus. Mi­nua kieh­too aja­tel­la, et­tä yh­teen pie­neen het­keen ki­tey­tyy mit­taa­ma­ton mää­rä eri­lai­sia vaih­to­eh­to­ja tai toi­min­ta­ta­po­ja.

– Jos ih­mi­sel­lä on jos­ta­kin asi­as­ta haa­vei­ta, tämä on yk­si sel­lai­nen mi­nun elä­män haa­ve, Ei­no Kai­ta­la miet­tii.

Jos ky­syi­sit enon­te­ki­ö­läi­sel­tä An­ri Mag­gal­ta Tun­tu­ri-La­pis­ta jo­ta­kin, hän luul­ta­vas­ti ker­toi­si si­nul­le var­hais­ke­sis­tä.

Pari po­roa ki­pai­see syr­jään tiel­tä, kun Aa­lis­tun­tu­rin po­lun­var­si al­kaa täyt­tyä. Au­to­ja on mel­koi­nen let­ka, Pas­mo­ja si­tä­kin enem­män.

Tot­ta se on. Suo­men le­gen­daa­ri­sin myy­rä­tut­ki­ja, myy­rä­kuu­meel­le ja muil­le eläi­mis­tä ih­mi­siin tart­tu­vil­le tau­deil­le kas­von­sa an­ta­nut Heik­ki Hent­to­nen on jää­nyt eläk­keel­le. Se ei on­nek­si ole töi­tä es­tä­nyt. Me­nos­sa on vii­des­kym­me­nes tut­ki­mus­vuo­si. Hent­to­nen on jäl­leen La­pis­sa, Pal­lak­sel­la, käy­mäs­sä läpi ko­e­ruu­tu­jaan. Et­si­mäs­sä myy­riä.

Hän osaa esi­mer­kik­si ar­vi­oi­da su­loi­sen va­ris­lin­tum­me suo­sik­ki­ruu­at sen pe­rus­teel­la, mis­sä jär­jes­tyk­ses­sä kuuk­ke­lit ha­ke­vat Pel­to­nie­men ruo­kin­nas­ta ruu­at.

Moot­to­ri hu­ri­see ää­nek­kääs­ti. Au­ton ik­ku­nois­ta kat­sel­les­sa mai­se­mat näyt­tä­vät jos­tain syys­tä ta­val­lis­ta kau­niim­mil­ta. Pen­kit ovat yl­lät­tä­vän mu­ka­vat is­tua, vaik­kei niis­sä mi­tään ny­ky­päi­vän hie­no­sää­tö­mah­dol­li­suuk­sia ole­kaan. Oi­ke­al­le kään­nyt­tä­es­sä vil­kun si­jas­ta au­ton kyl­jes­tä pon­nah­taa esiin van­ha suun­ta­viit­ta näyt­tä­mään, min­ne au­to on me­nos­sa.

Tors­tai näyt­tää sa­tei­sel­ta, mut­ta ei sil­ti sada. On­nek­si, sil­lä seit­se­män hen­gen ka­noot­ti­seu­rue on juu­ri käyn­nis­tä­mäs­sä ka­noot­ti­ret­ken Je­ris­jo­el­le. Ret­ken ve­tä­jä, ko­ke­nut me­lo­ja ja Muo­ni­on me­lo­jien ak­tii­vi Mi­ka­el Heik­ki­lä näyt­tää kar­tas­ta: Reit­ti kul­kee Je­ris­jo­kea pit­kin To­ras­sie­pis­tä To­ras­jär­ven, Kal­ki­jär­ven, Olos­jär­ven, Olos­lom­po­lon, Pik­ku­lom­po­lon ja Iso­lom­po­lon kaut­ta Kie­lal­le. Tar­koi­tus on las­kea ka­noo­teil­la kuu­si yk­kös­luo­kan help­poa kos­kea. Saa­ri­kos­ki, Olos­kos­ki, Lai­ta­kos­ki, Juu­rik­ka, Vää­räk­kä ja Kul­ta­kos­ki. Ve­si­o­lo­suh­teet ovat hy­vät. Vesi on las­ke­nut, mut­ta ei kui­ten­kaan lii­kaa. Vii­me vuon­na reit­ti meni lä­hes mah­dot­to­mak­si kul­kea kui­vuu­den ta­kia.