Tein aika perinteisen syntyvyysuutisen. Siitä tuli Muonio-painotteinen siitä yksinkertaisesta syystä, että tällä aikataululla syvällisempiä syntyvyystietoja Kolarin neuvolasta en viime vuodesta saanut. Uutisen teko alkoi pohdinnalla siitä, kuka on saanut lapsen Kolarissa viime vuonna ja voisi siitä jutussa kertoa. Eräs äkäslompololaisäiti oli valmis kertomaan jutussa paitsi kokemuksensa Kolarin lapsiperheiden palveluista myös valtavirrasta poikkeavasta tavastaan saada lapsi.
”Kolarin ja Kittilän rajamailla on laajoja metsäalueita, jotka ulottuvat kaikkiin suuntiin – suuria ikimetsäalueita, joissa luonto vielä esiintyy alkuperäisessä, suurenmoisessa ihanuudessaan. Metsien villit eläimet viihtyvät ikimetsien turvassa. Mikään ei häiritse alueen vallitsevaa erämaatunnelmaa. Yllästunturin tunturirykelmä kohoaa siellä ympäröivän maaston yli ja tuo luontoon Lapin tuntua.”
Olen kuullut lehteämme joskus moitittavan ohueksi. Syyskuussa 1975 aloittanut Luoteis-Lappi on historiansa aikana ilmestynyt eri paksuisena. Toimittajien määrä on joskus ollut isompi. Ilmoitusten määräkin on vaihdellut.
Hyvinvointialueet ottivat kopin terveys- ja hyvinvointikeskuksista. Muutos oli, kuten suunniteltiin, asiakkaille näkymätön.
Kunta lähti kehittämään kutsutaksiliikennettä yrittäjän aloitteesta, jotta matkaketjut toimisivat ja mahdollistaisivat kestävän matkailun. Kokeilua seurasivat kilpailutukset, joista viimeisimmässä kunta pyysi tarjouksia Kolarin rautatieasemalta Muonion kunnan alueelle. Tarjoajat tulkitsivat kunnan alueen eri tavalla. Seurasi oikaisupyyntöjä ja valitus, hankinnan keskeytys, väliaikainen hankinta ja sen lyhennys sekä lisää oikaisuvaatimuksia ja valitus.
Sunnuntaina Kolarin KoTu pelasi Koivuhallissa Ivalon Tunturi-Kiekkoa vastaan. Kohtaaminen oli joukkueiden ensimmainen ätällä kaudella. Yleisön täyttäessa hallia joukkueet keräsivat voimia pukukopeissa. KoTun valmentaja Juha Kontiainen latasi uskoa omaan joukkueeseensa Gimmelin soidessa taustalla:
Loppuvuoden aikana suomalaisia on kehotettu varautumaan kiertäviin sähkökatkoihin, joilla ehkäistäisiin sähköverkon kaatuminen silloin, kun suomalaiset ovat lähellä käyttää sähköä enemmän kuin sitä on saatavilla.
Viime viikolla hätäilin tämän lehden kantta ja 35 sivua, jotka kannen takaa seuraavat. Luoteis-Lapin joululehti on perinne, josta ei saa lohkoa pois luettavaa, joulumieltä, kauniita kuvia ja rauhoittavaa tunnelmaa. Lehti on yksi osa joulun tulemista meille kolarilaisille ja muoniolaisille.
Jouluuni ei kuulu moniakaan tärkeitä traditioita, joiden kuuluisi mennä tietyn kaavan mukaan tai joiden tulisi tapahtua kellontarkasti. Saunassa ei tarvitse käydä ennen pukkia ja joulurauhan julistuksen aikaan ei pidä välttämättä etsiytyä telkkarin ääreen ja sen aikana saa – anteeksi – jopa päästää suustaan muutaman sanan.
Kolarin ja Muonion valtuustot päättivät vuoden viimeisissä kokouksissaan uudisrakentamisesta, vaikka talouden näkymät pandemian jäljiltä, hyvinvointialueiden aloittamisen kynnyksellä ja Ukrainan sodan sekä sen aiheuttaman energiakriisin keskellä ovat sumeat.
Käsittelemme tässä lehdessä koulukiusaamista. Kolme muoniolaista perhettä kertoo tarinansa sivuilla 8–9. Suoraan juttuun on haastateltu kolmea perhettä, mutta toimitukseen tuli viestiä asiasta enemmänkin. Asia tuntuisi siis koskettavan laajemmin.
Itsenäisyyspäivä hajottaa työviikon ensi viikolla, ja viimeistään se tuo ensimmäistä joulun odotuksen tuntua elämään. Päivä merkitsee monille paljon, mutta useille itsenäisyyspäivä tuntuu olevan nykyään lähinnä arkipyhä, kättelymaratonin katselupäivä ja sotien muistelun aikaa – evakkoa muistellaan myös tämän viikon Luoteis-Lapissakin. Mutta mitä muuta se voisi olla?
Mikä on kirkon tehtävä 2020-luvulla? Onko se seremoniallinen juhlapyhien järjestäjä vai jotain muuta, jotain arkisempaa ja enemmän ihmisten elämässä olevaa?
Tämän viikon lehdessä sivut tuntuivat täyttyvän kuin itsestään urheiluaiheista, jäällä, lumella, parketilla ja juhlasalissa. Salibandy- ja jääkiekkokaudet ovat vielä vauhdissa pienten ja isompienkin urheilijoiden liikkuessa ja jalkapallovuosia muisteltiin juhlallisessa gaalassa. Oloksella oli puolestaan maailmantähtiä hiihtämässä kilpaa.
Lapin Liiton haaveilema pisararata, junayhteys, joka kiertäisi Kolarista Kittilän ja Sodankylän kautta Kemijärvelle pisaran muodossa, olisi toteutuessaan jätti-investointi. Lapille se olisi tuhat lottovoittoa, sillä radan yhteydessä puhutaan miljardiluokan euromääristä.
Olen tässä nyt vähän ilonpilaaja. En aio katsoa loppukuusta alkavia jalkapallon MM-kisoja lainkaan, ja suosittelen samaa muillekin.
Viikonloppuna juhlittu Tunturi-Lapin yrittäjäjuhla täyttää suuren osan tämän viikon Luoteis-Lapin sivuista. Syystäkin. Vaikka Luoteis-Lapissa on paljon juttuja yrittäjistä pitkin vuotta, on aina välillä hyvä muistaa yhteiskunnan rattaiden pyörittäjiä isomminkin.
Ruotsin kutsuminen rakkaaksi naapuriksi on muualla Suomessa ehkä hieman liioittelua, mutta täällä Väylän varressa se on täyttä totta. Kaksi maata on täällä aidosti ollut ennen yksi, ja yhteistyö ja kanssakäynti on ollut luontaista. Suomi–Ruotsi-suhde on länsirajalla ollut jopa kujeileva, sillä mentiinhän aikoinaan ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen Kolarista nostamaan Suomen lippu Pajalan poliisilaitoksen lipputankoon.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan Tunturi-Lapissa toivottiin ympärivuotista sesonkia. Nyt se alkaa olla jo lähellä, ja sen näkee näin lokakuussa. Se on nimittäin viimeisiä hiljaiselta tuntuvia hetkiä.
Maaksi, jonka nimessäkin mainitaan suo, olemme kohdelleet jänkkiämme ja niiden lajistoa aika karusti. Vähintään joka toinen suo Suomessa on jossakin vaiheessa ojitettu ja yritetty saada kasvamaan puuta teollisuuden raaka-aineeksi. Peltoja toki ojitettiin jo 1800-luvulla, mutta rujoimmin soita kohdeltiin sotien jälkeen, pakon edessä. Maa piti rakentaa uudelleen.
Suomen väestörakenne on kestämätön. Me vanhenemme kaiken aikaa, eikä yhteiskunnalla ole pian enää varaa hoitaa meitä. Tätä viestiä on meille jankattu ainakin viimeiset parikymmentä vuotta. Ja tottahan se on, tulevaisuudessa tulee löytää keinoja hoitaa meidät kaikki, inhimillisesti. Aina ei myöskään ole kyse lääketieteellisestä hoidosta tai hoivasta. Kyselyissä on tullut ilmi, että moni ikäihminen on yksinäinen, ja pelon tunteet kilpistyvät usein yksin olemiseen ja selviämiseen tilanteessa, kun läheiset ihmiset asuvat kaukana. Myös moni kaukana asuva läheinen on huolissaan ikäihmisestä kotiseudulla.
Tällä viikolla Luoteis-Lapissa on juttuja Tunturi-Lapin yrittäjistä. Yrittäjien määrä on kasvanut Tunturi-Lapissa, matkailuelinkeinon harppoessa eteenpäin. Samalla olemassaolevat yrittäjät työllistävät enemmän ihmisiä ja uusia syntyy. Yrittäjiä muistetaan usein vuoden lopussa, vuoden yrittäjiä palkitaan paikallisyhdistyksissä ja kiitellään juhlapuheissa. Aika on kuitenkin yrittäjille ankara. Sähkön, rahan, polttoaineen ja oikeastaan kaiken kallistumisen myötä kansalaiset ovat pulassa, mutta samalla tavalla ovat myös yrittäjät. Lamaa jo odotellaan, vaikka maailmanmenon ennustettavuus on osoittautunut varsin haastavaksi viime vuosina.
Otsikon kysymys nousi esille Kolarin viimeviikkoisessa valtuustossa, jossa käsiteltiin kuntastrategiaa (s.7). Totta on, että kuntastrategiassa tässä muodossaan on aika vähän konkretiaa. Simo Rundgren huomautti, ihan aiheellisesti, että strategiassa eivät näkyneet mitenkään edes valtavat muutokset toimintaympäristössä, kuten sodan vaikutukset tai soten historiallinen siirtyminen pois kunnilta vuodenvaihteessa. Monessa puheenvuorossa korostettiinkin sitä, että strategia on ylätasolla ja sen pohjalta tehdään toimintasuunnitelma, jossa suuntaviivat konkretisoituvat. Sen tekemiseen on varmasti myös syytä osallistaa ihmisiä, jotta strategia oikeasti toteutuu myös käytännössä.
Totta kai muistatte. Se oli se loppukesän vähän höperö uutispommi, jossa pääministeri Sanna Marinia epäiltiin jopa huumeiden käyttämisestä, kun julkisuuteen vuosi kuvia ja videoita pääkaupunkiseudun julkkisten kanssa juhlivasta pääministeristä.
Luoteis-Lapin sivulla seitsemän Metsäniityn asukkaat ja hoitajat kertovat vuodestaan uudenkarheassa hoivakodissa. Lämmittää mieltä kuulla, millä pieteetillä ihmisistä pidetään huolta. Ja se, kun siihen annetaan mahdollisuus, parantaa myös henkilöstön viihtyvyyttä. Se on kunnalle tärkeää näinä aikoina, kun hoivahenkilöstöstä on pulaa, ja alanvaihtajia heikon palkkauksen ja kiireen vuoksi riittää joka pitäjässä.
Olikohan muinaisessa Egyptissä ruuhkavuosia? Pieni Tutan-c´mon on juuri syntynyt ja isin pyramidi-projekti pitäisi saada valmiiksi. Mietin vain, että onko kyseessä ikiaikainen ilmiö? Entä voiko lapsiperheen elämään rakentaa jonkin sortin liikenneympyrän ratkaisemaan ruuhkavuodet? Vai käykö siinä kaikille niin, kuten autoilijoille jälleen kahden kuukauden päästä ja talvi yllättää: mahdotonta valmistautua, taikka välttää. Nyt ne taitavat olla orastavasti itsellänikin päällä, vaikka kuinka ajattelin, että pois se minusta. Päätelmä: ruuhkavuosia ei voi välttää. Kuten ei voi kaupunkien kello viiden ruuhkakaan, jos haluaa kotiin kuuteen mennessä. Mutta sen voi muuttaa miten siinä käyttäytyy ja mitä kiireen seassa havainnoi. Ruuhka on oivaa aikaa pysähtyä. Seuraa tuoreen jälkikasvun aiheuttamaa sokerihöttöä:
Me olemme Lapissa etuoikeutettuja. Sen huomaa näin syksyisin, kun ensin vesilinnun pyynti alkaa. Sitten mietitään jo, kestääkö maalintukanta tänä vuonna harvennusta ja lopulta päästään kuulaissa syyskuun aamuissa hirvipassiin. Viime viikonloppuna alkoi päätoimittajan Whatsapp laulamaan isosti. Lappeassa perinteikäs Korkealehdon kiertäjät oli kaatanut seuran ennätyshirven. Se oli valtava lapiosarvinen köriläs, metsän kuningas. Kuvissa oli raatoja (siistein on sivulla 7), verta, aurinkoa ja onnistumisesta sekä syksyisestä luonnosta nauttivia iloisia naamoja. Iloon on helppo yhtyä.
Äkäslompoloon valmistuivat uudet tilat pelastuslaitoksen käyttöön (s.7). Vaikka uuden aseman sijainnista on edelleen puhinaa, molemmat osapuolet vakuuttavat nyt, että yhteistyötä lähdetään tekemään hyvällä tahdolla. Tilanne on ollut jo vuosia hyvin riitaisa, mikä toivottavasti halutaan jättää nyt taakse. Se on hyvä, sillä tunturikeskuksen toimiva pelastustoiminta on hyvin tärkeää.
No huh huh! Näillä tunnelmilla on moni seurannut sähköskootterien eli sähköskuuttien yleistymistä liikenteessä muutaman viime vuoden aikana. Niitä on myös pikkukylissä, mutta onneksi liikenne on täällä niin rauhallista yleisesti, että se suojelee myös (yleensä nuoria) skuuttaajia. Sähköskootterilla pääsee 25 kilometriä tunnissa, ja nopeutta myös käytetään. Kun katsoo tukka tuulessa heiluen hujeltavia lapsosia, huolestuttaa jo ihan yleisesti. Skuutissa on pienet pyörät, ja se on lopulta aika kiikkerä laite. Kypärää harvoin näkee.
Tämän viikon Luoteis-Lapissa, nelossivulla, Kolarin tuore varhaiskasvatuksen johtaja Annika Riekkola puhuu johtamisesta, kannustamisesta ja siitä, että ihmiset pyrkivät kuitenkin lähtökohtaisesti hyvään. Kovassa maailmassa se voi kuulostaa naiivilta, mutta sitä se ei ole.