A-
A+
A-
A+
Banaanilaatikossa kasvatetut
Lahen kaupan Anette ja Lena pitävät kauppaa isoisän ja isän perintönä.
Tiina Tapio
Väylänvartinen saattaa käydä Allantissa. Joku käy Bengtissäkin. Samassa paikassa käyvät, Ican kaupassa Ruotsin tullin lähellä.
Keitä olivat nämä Allan ja Bengt?
Ica Lahtiksen nykyisen kauppiaan Lena Snellin ja hänen siskonsa Anette Lahden isoisä ja isä. Allan Lahti laittoi tullin lähelle linja-autokaupan 1950-luvun lopulla. Kun linjuri kävi ahtaaksi, hän rakensi puodin ympärille, ja samalla paikalla kauppaa pidetään yhä.
Siskoksista kuusi vuotta vanhempi Lena muistaa bussikaupan ja Allan-faarin, ”Allantin”. Anette taas ei voi häntä muistaa, koska faari ehti kuolla ennen kuin Anette syntyi. Faari on tullut tutuksi monista muisteluksista, joita kuulee vielä tänäkin päivänä asiakkailta.
– Jos Ruotti hävisi Suomele, se saatto lyä kaupan kiinni. Monta kertaa asiakhaat selittävät niitä juttuja. Joku saattaa kysyä, että oleksie ko Allanti-faari, yhtä urheiluinnokas, Anette kertoo.
Legendan mukaan Allantilla lensi kerran televisio ikkunasta ulos, kun urheilukisat eivät menneet suotuisasti Ruotsille.
– Sitähän me emmä tiä, pitävätkö kaikki jutut paikkaansa, Anette miettii.
Allanti oli mies, joka hankki kotikylänsä Ruotsin Kolarin ensimmäisen traktorin ja ensimmäisen väritelkkarin. Hän oli puhelias, isokokoinen mies, joka oli monessa mukana, poliitikastakin kiinnostunut.
Kaupanpidon Allanti oli aloittanut vaihtokaupalla sotien jälkeen, ja vaihtokauppaan perustuvia puoteja kertyi väylänvarteen useita. Tullin kauppaa Allanti piti 60-luvun. Samaan aikaan kauppaa pidettiin koko ajan myos Ruotsin Kolarissa.
Allanti kuoli kuusikymppisenä äkillisesti aivoverenvuotoon. Sitä ennen hänen vanhin poikansa Bengt Lahti oli jo ottanut kaupat haltuunsa. Tullin kaupan pito lopetettiin pariksi vuosikymmeneksi, mutta Ruotsin Kolarin kyläkauppa jatkui 80-luvulle asti.
Se kauppa oli Lenan ja Anetten lapsuudenkoti ja kauppakoulu.
– Kyllähän me olema banaanilaatikossa syntynheet. Ja ne laatikot on muuten pysyhneet samanlaisina aina, Lena sanoo.
Kauppa oli kotitalossa kiinni. Sen töihin tottui pienestä asti, ja puodin lisäksi oli maatalon työt. Lenan ja Anetten lisäksi lapsuudenperheessä oli kaksi vanhempaa sisarusta, Inge ja Solveig. Lapset osallistuivat kaikkeen, täyttivät hyllyjä ja siivosivat. Lena muistaa ähkineensä 25 kilon sokerilaatikkoja kärryille.
– Nyt ei saa enää nostaakhaan niin isoja, Anette huomauttaa.
Työt olivat velvollisuus, mutta niihin kasvoi pienestä pitäen.
– Mehän aina kysyimä, että saammako met istua kassala ko tuli asiakkaita, saammako? Olenkohan mie ollu kaks vuotta ko mie olen ensimmäisen kerran ollu kassala, Lena muistaa.
Lapsuudenkoti oli siskosten kuvailun mukaan ”vähän erilainen kuin muilla”. Isä Bengt saattoi aukaista kaupan ja myydä makkaraa työväentalon tansseista palaaville vaikka keskellä yötä.
– Sunnuntaiaamuna ko nousi ylös, keittiössä saatto istua joku porukka, joka oli yöllä tullu, Lena nauraa.
Asiakkaitten palvelun oppi mallista ja siihen myös opetettiin. Asiakkaille piti osata puhua ensinnäkin kuuluvasti, tervehtiä ja jutella.
– Meille joskus sukulaiset sanovat, että älkää huutako. Sitte mie sanon, että ei se ole meilä helppoa ko meile on opetettu, että se häätyy kuuluvasti puhua, Lena sanoo.
Isä opetti Lenalle myös kertotaulun tärkeyden.
– Isä sano, että vaikka hän yöllä tullee ja kyssyy gångertabellen, se pittää osata. Ja se onkin ollut hyvä opetus.
Bengt-isä ei ollut Allantin tavoin penkkiurheilija mutta kuntoili itse. Lapsetkin kävivät koulusta tultuaan hiihtämässä ennen muita töitä. Jos kaupan suklaa houkutti, isä kannusti ottamaan ennemmin omenan tai appelsiinin.
Monella tapaa Bengt erosi isästään. Hän oli rauhallisempi eikä niin kova kauppamies kuin isänsä. Siskokset pohtivat, oliko isällä sittenkään kauppiaan luonto vai oliko kaupanpito enemmänkin vanhimmalle pojalle langennut velvollisuus.
– Se oli vähän liian kiltti, ehkä, Anette miettii.
Isää ja poikaa yhdistää se, että molemmat menehtyivät melko nuorina. Bengt kuoli vuonna 1998 Alzheimerin tautiin.
Vanhoja valokuvia tutkiessaan siskokset huomaavat, että Anettessa on isän näköä ja Lenassa Allantin. Lena on tainnut periä isoisänsä luonnettakin.
– Allanti tykkäs tehhä pientä kiusaa. Minunki pittää olla ärhäyttämässä niinko Allanti, se välistä aivan kutistaa jos ei ole koko päivänä päässy mithään tekehmään, Lena virnistää.
Kun lapsuudenkylän kauppa loppui, alkoi tullin kaupan uusi aikakausi vuonna 1987. Uuden Lahen kaupan avajaisissa oli tulipalopakkanen ja niin paljon ihmisiä, että kassajono ylsi ulko-ovelle. Alkuun toimintaa veti Inge-veli.
– Tätä on kolme kertaa laajennettu sen jälkeen. Ko avasima, tämä oli tuonne kahvipaikale asti, Anette kertoo.
Hän oli silloin juuri lukiosta päässyt. Täysipäiväiseksi hän tuli kauppaan parikymppisenä alun perin Lenan äitiysloman sijaiseksi. Muitakin ammattisuunnitelmia oli, kuten Lenallakin, joka kävi Skellefteåssä opiskelemassa apteekkialaa. Oma kauppa kuitenkin veti pitemmän korren.
Kaupan pito on enemmänkin elämäntyyli kuin pelkkä työ – tavattoman sitovaa.
– En mie ole oikheen oppinut mithään harrastahmaan eikä ole ollu aikaakhaan. Eikä sitä ehi kylästelemään, Lena sanoo.
Anette ja Lena asuvat molemmat Pajalassa. Pari kertaa viikossa jomman kumman kyytiin kaupalle hyppää 79-vuotias Annikki-äitikin. Lenalla on neljä lasta ja Anettella kaksi, mutta lapset eivät ole samalla tavalla kauppaan kiinni kasvaneita kuin äitinsä, vaikka nuorempina kaupassa matkassa kulkivatkin.
– Ei ole luonnollista jatkajaa. Nyt on kyseenalaista, tulleeko neljättä polvea, Anette pohdiskelee.
Kaupan pidon lopettaminen ei ole vielä nykyisten kauppiaitten näköpiirissä.
– Mie olen sanonu, etten tehe työpäivää jälkhiin 55 ja mie kesälä täytän. Ei se vielä ole loppumassa, Lena nauraa.
Kauppa on monen tekijän summa
–Rajakauppa on ollu aina vähän uhkarohkeaa, sanoo Lena Snell ja tekee kädellään aaltoilevan liikkeen. Välillä se kannattaa hyvin, välillä huonommin. Valuuttakurssit, verotuspäätökset, suhdanteet vaikuttavat.
Tällä hetkellä Ica Lahtiksen myynti on nousussa, ja siihen voi löytää monia syitä. Kaunisvaaran kaivoksen avaaminen on saattanut vaikuttaa jonkin verran. Suomen koventunut makeisvero on viime aikoina lisännyt karkkien myyntiä, ja tupakkakin on nyt Suomea halvempaa.
Kaupan loppuminen Kolarin kylältä ei ole lisännyt Suomen puolen asiakkaita valtavasti, mutta toisaalta moni kertoo, että Ica Lahtis on nyt lähikauppa.
Kaupan valikoimaan Ica-ketju ei juuri vaikuta, vaan sen päätetään pitkälti itse. Kauppa on omassa omistuksessa, kun yleensä Ica omistaa kauppansa. Lahen kauppa on vanhastaan sekatavarakauppa, ja erikoistavarat pysyvät valikoimassa, vaikka eivät enää myy kuten huippuaikoina. Syitä voi hakea nettikaupasta ja Haaparannan Ikeasta.
Ensi vuonna kauppa aikoo tehdä viiden miljoonan kruunun investoinnin, jolloin uusitaan ainakin kylmälaitteet.
Sunnuntaina 10. marraskuuta vietetään isänpäivää.
TIETOLAATIKKO
