Hil­lit­tö­mäl­lä ja hy­vien ta­po­jen vas­tai­sel­la käy­tök­sel­lään ym­pä­ris­tö­ään häi­rit­se­vän ja va­hin­goit­ta­van ai­nek­sen osuus ny­kyi­ses­tä nuo­ri­sos­ta on kas­va­nut niin suu­rek­si, et­tä sitä voi­daan ai­heel­li­ses­ti pi­tää ko­ko­nais­ta su­ku­pol­vea kos­ke­va­na hen­ki­se­nä vau­ri­oi­tu­mi­se­na. Aja­tus "kado­te­tus­ta su­ku­pol­ves­ta'' on kyl­lä vie­lä pe­rus­tee­ton, mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta kiel­tei­sen ke­hi­tyk­sen ra­joit­ta­mis-ja eh­käi­sy­kei­no­ja poh­dit­ta­es­sa tu­lee luon­nos­taan esiin nä­kö­kan­ta, et­tei ny­kyis­tä, tois­ta vuo­si­kym­men­tään elä­vää pol­vea voi­da enää ko­ko­naan pa­ran­taa, ja sik­si pää­huo­mio oli­si kiin­ni­tet­tä­vä hei­tä nuo­rem­paan pol­veen.