Sodankylän romanit Teresa Palmroth ja Leif Flink eivät ole kohdanneet syrjintää: ”Minua katsotaan niinkuin ihmistä katsotaan”
Valitut-elokuva on armoton kuvaus lahkojohtajan voimasta uskonnollisessa liikkeessä – Kolarilainen Maria Issakainen tekee lapsipääosassa vahvan roolityön
Kotiin palautetut saamelaisesineet kantavat mukanaan muistoja ja riistoa – Enontekiön esineisiin voi tutustua Marianpäivillä
Kirjastoautoilla kulttuuria kylille — Kulttuurikattila sai Leader-rahaa yhteisöllisiä elämyksiä varten
Lapin lisä on tärkeä osa kulttuuriperintöä – Hööli Ry:n Elisa Stoor ja Anni Vihervirta löytävät kulttuurin arjesta
Uutisanalyysi: Päättäjät joutuvat pohtimaan, ovatko tuulivoimaloiden kunnalle tuomat eurot oikeassa suhteessa niiden aiheuttamaan mielipahaan
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Äkäslompololaiselle Jenni Alavalle puvun tekeminen Linnan juhliin oli herkistävä unelmien projekti: ”Mie en ole oikein vielä ehtiny ees pysähtyä kunnolla miettimään tätä merkitystä”
”Tuntsan miehet puhuivat alkusyksystä, ettei siellä meinannut mahtua joukkoon” – Näin hirvenpyynti on sujunut Itä-Lapissa
Linnassa nähdään sodankyläläisiä kädentaitoja: Minna Kohvakka teki korvakorut ystävälleen, Sinikka Säkkinen pukee kansanedustajan
Äkäslompololaiselle Jenni Alavalle puvun tekeminen Linnan juhliin oli herkistävä unelmien projekti: ”Mie en ole oikein vielä ehtiny ees pysähtyä kunnolla miettimään tätä merkitystä”
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää