Kolarin kunnanhallitusta johtaa seuraavat neljä vuotta nainen – Nimiä ryhmät eivät kerro ennen ensimmäistä valtuustoa
Yksi lautakunta pois? – Valtuusto päättää torstaina, yhdistääkö Kolari teknisen ja rakennuslautakunnan
Tunturista jysähti ennakkoon, mutta vaalipäivä tasoitti tilannetta – Katso videot ryhmien tunnelmista vaali-iltana
Keskusta otti rökälevoiton Muoniossa ja haluaa jatkaa hyvällä kiirillä – Kokoomus menetti paikkoja, mutta Back uskoo, että Muonion suunta ja vauhti säilyvät
Kolarista kaksi aluevaltuutettua: ensikertalainen Saana Palovaara haluaa pitää nykyiset terveyspalvelut ja muistuttaa mielenterveyden tärkeydestä
Mistä ehdokkaat puhuvat? Luoteis-Lappi julkaisee kunta- ja aluevaaliehdokkaiden mielipidekirjoitukset
Uutisanalyysi: Päättäjät joutuvat pohtimaan, ovatko tuulivoimaloiden kunnalle tuomat eurot oikeassa suhteessa niiden aiheuttamaan mielipahaan
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Äkäslompololaiselle Jenni Alavalle puvun tekeminen Linnan juhliin oli herkistävä unelmien projekti: ”Mie en ole oikein vielä ehtiny ees pysähtyä kunnolla miettimään tätä merkitystä”
Joulukalenterin seitsemäs luukku: Speden käsikirjoitukset tehtiin Muoniossa, muisti Luoteis-Lappi edesmennyttä viihdemiestä syksyllä 2001
”Tuntsan miehet puhuivat alkusyksystä, ettei siellä meinannut mahtua joukkoon” – Näin hirvenpyynti on sujunut Itä-Lapissa
Linnassa nähdään sodankyläläisiä kädentaitoja: Minna Kohvakka teki korvakorut ystävälleen, Sinikka Säkkinen pukee kansanedustajan
”Tuntsan miehet puhuivat alkusyksystä, ettei siellä meinannut mahtua joukkoon” – Näin hirvenpyynti on sujunut Itä-Lapissa
Linnassa nähdään sodankyläläisiä kädentaitoja: Minna Kohvakka teki korvakorut ystävälleen, Sinikka Säkkinen pukee kansanedustajan
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää