Keikkoja ja kelekkailua Lapissa – Päivämatkat ovat lyhentyneet ja keikat parantuneet koomikoiden kelkkakiertueella
Saamelaisnaisen ja poron maalannut Katariina Souri joutui myrskyn silmään: ”Toivun edelleen masennuksesta ja uupumuksesta”
Sirpa Särkijärvi kommunikoi värien kanssa ennen kuin ne karkaavat – tekeillä on laaja näyttely Yhdysvaltoihin apurahalla
Sallassa esillä oleva Suuri persenäyttely kannustaa lempeään kehonkuvaan – ”Mistään muusta näyttelystä ei ole tullut yhtä paljon palautetta”
Äkäslompololaisjuurisen Kirsi Kaulasen suunnittelema presidentti Mauno Koiviston muistomerkki paljastettiin Helsingissä
Hiljaisuus ry perustaa Kaukoseen talviresidenssin – ensisijaisesti avoin säveltaiteen ammattilaisille
Leville rakennetaan ”ihan uudenlainen joulumaailma” – Tonttulaan valmistuu ensi kaudeksi tuhannen neliön digitaalinen elämystalo
Kustannusten nousu voi viedä pitkät luokkaretket – koko koulu ja kotijoukot talkoilevat retkien eteen
Lapin kesän automatkailijoita haastetaan siivoamaan roskia taukopaikoilta – Syrjäisiltäkin paikoilta luonnon keskeltä löytyy pussikaupalla roskaa
Penkereillä tulvaa vastaan — Kittilän kahden miljoonan euron tulvapenkereet ovat valmiina veden nousuun
Näyttelijä Matti Ristinen ja muusikko Reijo Kumpulainen tarjoilevat omia sävellyksiä ja tunnettua runoutta Kangosjärvellä ja Äkäslompolossa
Kustannusten nousu voi viedä pitkät luokkaretket – koko koulu ja kotijoukot talkoilevat retkien eteen
Penkereillä tulvaa vastaan — Kittilän kahden miljoonan euron tulvapenkereet ovat valmiina veden nousuun
Tuore Hilla Kyvyt -urheilija Kuura Koivisto valmistautuu Milanon talviolympialaisiin 2026 – Katso Kuuran taidonnäytteet videolta!