Ihmiset
Eero Tiensuu ja Mervi Unga-Tonuzi matkaavat kimppakyydillä Ylläkselle luomaan elämyksiä
Kimppakyyti kaartaa Wood Jewelin pihaan Kolarin kirkonkylällä. Kello on yhdeksän perjantaiaamuna. Ensimmäinen hiihtolomaviikko lähenee loppuaan. Kuski Eero Tiensuu on aloittanut matkoineen 12-tuntiseksi venyvän työpäivänsä Vaattojärveltä. Kyydissä istuvan Mervi Unga-Tonuzin kello on soinut Sieppijärvellä seitsemältä.
Tunnin päästä molempien pitäisi olla asemissaan mahdollistamassa laskettelijoiden hieno päivä.
Ennen sitä puhelemme alkavan työpäivän tunnelmat. Valmistautuminen alkaa molemmilla ikkunasta ulos vilkaisemalla. Jos tuulee tai tuiskuaa, kuten edellisenä päivänä, se tietää haasteita asiakaspalveluvastaavana työskentelevälle Unga-Tonuzille. Ihmisiä harmittaa, kun gondoli ei pyöri. Pitää selittää, että syynä on huono sää ja laskijoiden turvallisuus. Tänä talvena mielipahaa on helpottanut uusi tuolihissi, joka pyörii silloinkin, kun gondoli seisoo.
Tiensuu ja muut gondolilla työskentelevät tietävät tuulisen päivän muuttavan työnkuvaa. Silloin päästetään muilta hisseiltä väkeä tauolle ja tehdään lumi- ja huoltotyötä. Työvuoro tehdään säästä riippumatta.
Tänään ei tuule eikä tuiskua, mutta pakkasta on Kolarin kirkonkylän kohdalla vielä reilusti, –19 astetta.
Tiensuu kaartaa valtatieltä Kurtakontielle, ja etupenkkiläiset kääntävät aurinkosuojaa aamuauringon eteen. Tiensuulle tämä on 24. talvi sesonkityössä. Unga-Tonuzi on kulkenut Ylläksellä töissä 11 vuotta. Vuosi sitten sesonkityö muuttui vakituiseksi työksi. Tiensuulle viime kesä oli ensimmäinen kokonaan hiihtokeskuksen töissä kulunut kesä.
Työtä tehdään hisseillä ja asiakaspalvelussa hiukan eri rytmissä, joten kovin usein ei tällaista kimppakyytiä synny. Etelän kylistä tulevat yhdistelevät kyytejä aina, kun se on mahdollista. Tänään kaikki tekevät pitkän päivän lähemmäs iltakahdeksaa.
Mikä innostaa kulkemaan tunturin töihin? Tiensuu on ennen Yllästä työskennellyt rakennuksilla ja metallialalla. Unga-Tonuzi ajatteli pitkään, ettei vakityö ole häntä varten laisinkaan. Työnantajat ja tehtävät ovat elämässä vaihtuneet tiuhaan ennen Ylläksen aikaa: koulunkäynnin ohjaaja, hevostyötä Italiassa, lomittaja, kauppatyöntekijä.
– Nuorena haaveilin, että pääsen maailmalle, ja niinhän sitä piti lähteä. Kävin kaukana, tulin takaisin, perustin perheen. Viimeisen lapsen äitiysloma alkoi loppua, niin täältä soitti työkaveri töihin. Sen jälkeen olen tavalla tai toisella halunnut takaisin, Unga-Tonuzi kertoo.
Syynä on työporukka. Jos oma aamu alkoi huonosti, se unohtui hissikopin oven avatessa.
– Joku letkautti jotain hauskaa, Unga-Tonuzi kertoo.
– Se on vähän niinkö menis kotia, Tiensuu sanoo.
Tiensuu muistelee Yllästä ensimmäisenä työvuotenaan 1993.
– Autio. Oli Aurinkoravintola ja alaravintola.
Vuosituhannen vaihteessa Länsirajan puoleiseen rinteeseen nousi yksinäinen kelomökki. Se oli puheenaihe. Nyt mökki on jäänyt monen rakennuskerroksen taakse piiloon.
– Mulle ei tuommoista Yllästä olekaan, Unga-Tonuzi toteaa.
Hänelle Ylläs oli ennen hisseille töihin tuloa muisto koulun laskettelupäivinä koetusta valtavasta törmästä.
– Sen muistaa, miten lapsen silmin se mäki oli aivan älytön. Koulujen laskettelupäivät on tosi tärkeitä, Unga-Tonuzi miettii.
Nousemme Ylläsjärven kylältä kohti häikäisevää tunturia. Unga-Tonuzi tarkistaa rinnesään: Alhaalla –6, ylhäällä –4. Tiensuu ajaa auton parkkiin huoltorakennuksen eteen. Kädet alkavat nousta.
– Huomenta! Ihana päivä lähteä töihin!
Kello on 20 vaille kymmenen. Unga-Tonuzi suuntaa lipunmyyntiin. Tiensuu hätäilee jo hissityöntekijöiden taukotilaan uudelle tuolihissille.
Sen liitutaululle joku on kirjoittanut sydämen sisään onnittelut vuosia täyttävälle. Nuoret ja vanhat työntekijät käyvät tarkistamassa oman työpisteensä pöydällä seisovasta taulukosta, hakevat kypärät ja lähtevät ulos aurinkoon.
– Gondoli ylä, Tiensuu toteaa.
On jo vähän kiire. Reppukin unohtui autoon. Hyppäätkö kelkan kyytiin?
Kello on seitsemän minuuttia vaille kymmenen.
Kelkasta puuttuu veto.
– Joo, se on se yksi kelkka, jossa ei ole, työkaveri kuittaa.
Tiensuu peruuttaa kelkan takaisin talliin ja ottaa tilalle toisen. Sitten hän vääntää nelitahtiin kaasua.
Gondolihissillä ylösmeno kestää seitsemän minuuttia. Tiensuun kyydissä siihen kuluu noin kolme. Hän ehtii gondolin yläaseman koppiin kolme minuuttia ennen kymmentä, tarkistaa, että kaikki on kunnossa ja painaa taulusta ”valmis”-nappia. Hissi lähtee verkalleen pyörimään.
– Pelottiko sinua?
Seuraava työtehtävä on rappusten putsaaminen yön aikana tuiskunneesta lumesta. Ylhäällä asiakaspalvelua on hiukan vähemmän kuin alhaalla, mutta on kuitenkin: Onko Varkaankurun hissi auki? Milloin menee viimeinen skibussi? Where is restaurant? Where is toilet? Joku tarvitsee laastaria pieneen haavaan. Jollain jää puhelin gondoliin, toisella sauvat. Soitellaan ala-asemalle ja joskus lipunmyyntiin. Autetaan parhaan mukaan.
Teknistä työtä on esimerkiksi tuulen seuraaminen. Nyt se puhaltaa vienohkosti 8 metriä sekunnissa. Gondolit liikkuvat neljä metriä sekunnissa, perusvauhtiaan, jota Tiensuu nostattaa sitten, kun hissi ruuhkautuu. Tärkeää on yhteistyö hissin ala-aseman työntekijän kanssa.
Kesken lumenluonnin Tiensuu huomaa, että hissi on pysähtynyt. Hän juoksee koppiin ja vastaa puhelimeen. Joku ei ole alhaalla ehtinyt kunnolla sisälle, gondolin ovi on jäänyt hieman auki ja laiturin päässä oleva turvaportti on pysäyttänyt hissin. Tiensuu neuvoo, miten lukitus vapautetaan. Uudemmat työntekijät saavat neuvoja kokeneemmilta, ja toisinkin päin. Tiensuu on saanut nuoremmilta oppia uuden tuolihissin ajamiseen.
Jos hissin päissä on toisilleen tutut tekijät, he toimivat yhteen ajatuksen voimalla. Kun hissin vauhti hidastuu, toinen tietää säätää vauhtia valmiiksi jo ennen kuin puhelin pirahtaa.
Ensimmäiset hiihtäjät siristelevät silmiään gondolin yläaseman auringossa. Siellä ovat esimerkiksi espoolaiset Pyrhöset. Seitsemänvuotiaat veljekset Eero ja Ossi ovat viimeistä päivää lomalla ja ensimmäistä päivää laskettelemassa.
– Ihan kivaa, kuuluu lomatunnelma hymyn seasta.
Veljekset ovat päässeet helsinkiläisen isoisän Matti Mattilan hiihtokouluun ja testaamaan latukahviloita monena päivänä sekä luistelemaan Kolarin jäähallille. Tänään tavoitteena on laskea.
– Aika paljon, Ossi Pyrhönen sanoo.
Isä Tero Pyrhöselle loma on ollut laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. Ylläs saa häneltä hyvän arvosanan.
– Melkein vuosittain ollaan täällä käyty, niin eiköhän me ysi anneta Ylläkselle. Tämmöisellä säällä täysi kymppi.
Mattila auttaa pojille sukset jalkaan ja seurue aloittaa laskupäivän auringossa kylpevästä Harrinrinteestä.
Tiensuu jatkaa lumen lapioimista ja vaihtaa samalla kuulumiset gondolista ilmestyvien lukuisten naamatuttujen laskettelijoiden kanssa. Aurinko paistaa läpi alas kuljettavasta gondolista ja rinne alapuolella täyttyy mutkittelevista värikkäistä hahmoista.
Lipunmyynnissä Unga-Tonuzin silmät kurkkivat lasin läpi pieniksi jonoiksi kasautuvia lipunostajia. Unga-Tonuzin sormet hyppivät näppäimistön, hissilippuja sylkevän automaatin ja nimilistan väliä. Kahvi on jäähtynyt kuppiin, jossa kehotetaan lähestymään vasta kolmannen kupin jälkeen. Oma läppäri ja siellä odottavat esihenkilötyöt odottavat nekin aamuruuhkan tasoittumista.
Unga toistaa nopeasti tutuksi tulevia vuorosanojaan:
– Laita kuitti varmaan talteen. Sitä vastaan saat uuden, jos lippu katoaa.
Tänään ensimmäisen tunnin kieliä ovat olleet englanti ja suomi. Unga-Tonuzi puhuu mielellään eri kieliä ja asiakaspalvelussa sitä pääsee tekemään päivittäin, harvinaisempaa italiaakin silloin tällöin.
Seuraavat matkailijat kysyvät, saako kiertoajelulle ottaa mukaan pulkan yksivuotiaan vetämistä varten. Siihen Unga-Tonuzi ei uskalla myöntää lupaa, vaan neuvoo kysymään gondolin henkilökunnalta.
– Joskus on joku hurjapää yrittäny lähteä pulkala alas, hän perustelee asiakkaalle.
Mikä työssä on tärkeintä?
– Asiakkaat, että he on tyytyväisiä, Unga-Tonuzi sanoo varmasti.
– Sen takia ollaan täällä.
– Enjoy! Nauttikaa!
Lue lisää: Hyppää kyytiin, tämä on Ylläs!
Lue lisää: Pääkirjoitus: Koko kunta tekee Ylläksen
”Se on vähän niinkö menis kotia.
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Kulttuuri
