Paikallisuutiset

Kolarin koulun rakentaja valittiin Tornion vuoden yrittäjäksi

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

TSV-Rakennuksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Svennin mukaan rakennusalalla on haastava aika korkojen nousun ja asuntorakentamisen hiipumisen vuoksi.

– Toisaalta se ei ole vielä iskenyt tänne Lappiin.

Svenn toteaa, että Lapissa rakennetaan yhä julkisella puolella ja matkailualalla. Esimerkiksi TSV-Rakennus on tällä hetkellä rakentamassa isoa monitoimitaloa Kolarissa ja poliisiasemaa Kittilässä. Tämän lisäksi yrityksellä on Torniossa omaa asuntotuotantoa, kun Näätsaareen valmistuu kymmenen huoneiston rivitalo tammikuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Palkintoperusteluiden mukaan TSV-Rakennus on kasvanut vakaasti, lisännyt henkilöstöä ja on tällä hetkellä yksi alueen ja koko maakunnan merkittävimmistä rakennusliikkeistä.

– Olen palkannut lisää väkeä noin 10 henkilöä vuodessa; työnjohtajia, sihteereitä, asentajia ja maarakentajia. Tällä hetkellä yritys työllistää kaikkinensa 100 henkeä.

Svenn kertoo työskennelleensä kirvesmiehenä vuoteen 2007 saakka, jolloin hän laittoi pystyyn ensimmäisen toiminimen.

– Ilmeisesti olin hyvä lajissa, kun töitä oli sen verran, että yritystoimi kannatti ja vuonna 2010 oli järkevä laittaa pystyyn osakeyhtiö eli TSV-Rakennus, mies kertaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rakennusliikkeensä lisäksi Svennillä on omistuksessaan muun muassa konepaja TSV-Steel, Tornion Kodinkone sekä kiinteistöyhtiötä. Mies toteaa, että monenlainen yritystoiminta liittyy aina hänen omaan osaamiseensa.

– On nämä onnistuneetkin ja se kertoo, että olen varmaan aika hyvä omassa lajissani. Täytyy myöntää, että olen aika rohkea luonteeltani, Svenn tunnustaa.

Svenn katsoo luottavaisin mielin tulevaan, hän sanoo olevansa enemmän optimisti kuin pessimisti.

– Katsotaan jos tulee uusia hyviä ideoita, niin voi nousta uusia yrityksiäkin pystyyn.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä