Ihmiset
Martti ja Salli Ranta: Työmme ei ole mennyt hukkaan
Martti ja Salli Ranta Muoniossa nostavat lipun salkoon ensi sunnuntaina. He juhlivat itsenäisyyspäivää omalla hiljaisella tavallaan. He ovat juhlansa ansainneet. Martti, 67, ja Salli, 63, Ranta kuuluvat niihin suomalaisiin, jotka ovat tehneet kovaa työtä ja rakentaneet tämän maan. He molemmat ovat menettäneet sotien vuoksi ensimmäisen puolisonsa. Sitten myöhemmin sotavuosien jälkeen löysivät he lastensa kanssa toisensa ja päättivät jatkaa yhdessä.
Vaikka molemmat ovat jo eläkeläisiä, pitävät he yllä karjataloutta, sillä ilman työtä heidän ei ole hyvää elää – ei taloudellisesti eikä henkisesti.
Martti valittaa saaneensa flunssan.
– Kylmetin käteni muutama päivä sitten työssä ja siitä kai se iskeytyi. Veti oikein, pitkäkseen, mutta työt sentään olen voinut hoitaa.
Hän tekee päivittäin suurin piirtein samat työt, mitkä on tehnyt jo lähes viidenkymmenen vuoden aikana. Niin kauan hän on ollut v