Paikallisuutiset

Nappulat viimeistelivät kauden Pajalassa, isommat Raahessa

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kontion 04-pojat pelasivat lauantaina Raahessa Pohjois-Suomen harrastesarjan viimeisessä turnauksessa. Joukkueen hyvät otteet jatkuivat, sillä kolmesta pelistä saldona oli kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Ensimmäinen ottelu OTP:tä vastaan päättyi 0–0 vaikka molemmilla joukkueilla oli paikat maalintekoon. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat hyvässä vireessä ja pitivät ottelun maalittomana.

Päivän kaksi muuta ottelua oli selkeää Kontion hallintaa ja pojat voittivat LaFK:n 4–0 ja FC PaKa:n 6–0. Paluun pelikentille tehnyt Jasper Rahikainen viimeisteli maaleista kolme. Saman saldoon päätyi myös Lenni Ravelin . Muut maalintekijät olivat Eetu Koivumaa , Santeri Leppänen ja Valtteri Satta .

04-poikien kausi on nyt paketissa. Kesän aikana pelejä pelattiin 23. Niistä saldona 13 voittoa, 5 tasapeliä ja 5 tappiota. Pohjois-Suomen harrastesarjan epävirallisessa sarjataulukossa Kontio sijoittui upeasti ensimmäiseksi. Ja mikä tärkeintä, joukkueen peli kehittyi huimasti. Keväällä mukaan tulleet uudet pelaajat pääsivät hienosti sisään joukkueeseen. Mahtava joukkuehenki ja hurtti huumori olivat joukkueen kantavia voimia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kontion 2012–13-syntyneet nappulat ja 2010-pojat pääsivät vielä pelaamaan kauden viimeiset ottelut, kun Pajala kutsui joukkueet ystävyysotteluihin. Maanantaina pelatussa miniturnauksessa molemmat ikäluokat pelasivat kahdella joukkueella.

Kaikki joukkueet pääsivät voittojen makuun ja kentällä nähtiin hienoja suorituksia ja upeita maaleja. Pojat-10 joukkueesta hurjimmassa maalivireessä olivat seitsemän maalia tehnyt Iikka Seppälä ja kuusi maalia iskenyt Samu Räisänen . Nappuloista kaikki onnistuivat mainiosti ja turnausillan kruunasi hampurilaiset Frassella.

Tony Tolonen

Kuvat:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

04-pojat Raahessa: Emilia Tolonen

Nappulat Pajalassa: Tony Tolonen

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä