Ihmiset

Pioneja Hollannista

Keltainen esikko on Eilan lempikukka.

Kun Sieppijärvellä syntynyt Eila Satta , tuoreeltaan Kylmämaaksi muuttuneena tuli Vaattojärven Välimaan miniäksi ei maatilalla juuri kukkia harrastettu, eikä kyllä vihanneksiakaan.

– Meillä oli aina Sieppijärvellä kotona vihannesmaa, täällä minusta tuntui, että joka paikassa minun kasvit oli aina tiellä, hän naurahtaa nyt yli 50 vuotta myöhemmin.

Maatila on lopettanut toimintansa jo kymmenisen vuotta sitten, Eila on nyt talon ainoa asukas, ja saa ilonsa ikiomasta kukkivasta pihasta.

Ja hyvä piha se onkin. Vaattojärvi on tunnettu erityisen hyvänä kasvupaikkana Kolarin kunnassa. Vaattojärvellä menestyvät jopa omenat, joita monessa muussa kunnan kolkassa on turhaan yritetty kasvattaa. Männistönpää on vielä vaattojärveläisessäkin mittakaavassa hyvä kasvupaikka.

– Mulla tulee kesä täällä kaksi viikkoa aiemmin kuin kylillä kertovat kylän naiset, Eila viittaa Vaattojärven kylään.

Lumi väistyy ja kukat kukkivat aikaisin.

Ensimmäisenä kukinnan aloittavat krookukset ja narsissit. Sitten on Kylmämaan suosikkikukan, esikon vuoro. Sitten, vuorotelleen kukkivat kaikki pihan muut kukat, syksyyn asti.

– Se on minun henkireikäni, hän sanoo.

Pihan komistus on kukkapenkissä talon edustalla rehottava, valtava, kymmeniä vaaleanpunaisia kukkia tekevä pioni. Sitä ei ole istutettu aivan äskettäin. Kun Eila sai Välimaan tilalta tilaa kasveilleen, hän tilasi pionit ja narsissit Hollannista saakka.

– Joku postihomma siinä oli, posti ei kulkenut ja sipulit menivät pilalle. He lähettivät uudet, Eila kertoo.

Vain ruskoliljat ovat vielä vanhempaa perua, ne ovat talon vanhaemännän istuttamia. Muut kukat ovat tulleet pikkuhiljaa pistokkaina toinen sieltä, toinen täältä, sukulaisilta ja ystäviltä.

– Mielelläni itsekin annan alkuja ihmisille.

Tienvarsia peittävää lupiinia hän ei ole erehtynyt istuttamaan.

– Se on kaunis, mutta pitäisi hävittää kokonaan.

Niin sanoo myös Suomen laki vieraslajeista.

Tänä vuonna lämpö on hellinyt Männistönpäätä, ja Kylmämaa on kantanut vettä kesäkukille, monivuotiset onneksi selviävät. Tosin mansikoita on joutunut kastelemaan.

– Kesäkukkia en ole niin haalinut, niissä on niin kova homma, hän sanoo.

Eivät perennatkaan toki huoltovapaita ole, mutta veden tarve ei ole yhtä kova. Eikä Eila kuulemma aio enää istuttaa lisää kukkia.

– Mie en enää lapiota maahan pane, hän nauraa.

Puutarhatöissä 80-vuotiaan emännän apuna häärää kissa, joka pitää tilan myyrät poissa mansikoiden ja kukkasipulien kimpusta.

Iloa tuottavien kukkien lisäksi pihalla kasvaa toki hyötykasvejakin. Viinimarjoista ja raparperista saa tehtyä mehua, mansikka marjoo koko kesän ja perunaa, niin puikkoa kuin punaista Rosamundaakin kasvaa penkeissä omiksi tarpeiksi. Myös lähimetsät ovat Eilaa houkutelleet. Kaikki mustikasta, puolukkaan ja hillaan löytyvät kävelymatkan päästä omasta kodista.

– Ei tästä ole tarvinnut kauemmas lähteä.

Ei sillä, että Eila pääsisikään, sillä hänellä ei ole ajokorttia tai autoa. Se jäi aikanaan hankkimatta, elämän kiireessä. Mutta ei sekään haittaa, sillä kauppaan pääsee ystävien kyydissä milloin on tarve mennä.

– Ja minä olen pyöräihminen, hän hymyilee.