Sodankylän vanhusneuvosto huolestui vanhuksille tarjottavan ruuan laadusta, hyvinvointialue ei reagoi
Juho Oksanen ja Janne Karjalainen hyötykalastavat Muoniossa ja Kolarissa arvomaailma edellä: ”Ainoa roskakala Suomessa on Norjan lohi”
Kuka keksii ytimekkään ja persoonallisen nimen Kolarin monitoimitalolle? – Ehdota uutta nimeä syyskuun loppuun mennessä
Kaupungissa vartti on pitkä aika, mutta Äkäslompolossa sen voi käyttää kuulumisiin, sanovat uudet yrittäjät Riikka ja Jussi Leinonen
Maria Siekasta vietiin lapsena metsään, eikä se aina ollut mukavaa – Nyt Kittilän luonto on henkireikä
Kehäkukkaa huulirasvaan ja siankärsämöä jalkavoiteeseen – Ylläsjärveläinen Maria Siekas saa pohjoisen luonnosta ainekset moniin töihinsä
Oravakankaan perhe asettui Ylitornion Mellakoskelle – kylä sai autokorjaamon ja perhe rauhallisen asuinpaikan
Kaupungissa vartti on pitkä aika, mutta Äkäslompolossa sen voi käyttää kuulumisiin, sanovat uudet yrittäjät Riikka ja Jussi Leinonen
Sodankyläläinen varavaltuutettu Josefi Kauppila ihmettelee saamiaan reaktioita: ”Seison jatkossakin sen puolella, että uhkailu ja painostus ovat suurempia ongelmia kuin se, että joku kokee ne vihjailuksi”