Hilla Group irtisanoi Luoteis-Lapin entisen päätoimittajan – Myös toimitusjohtaja vaihtui viikonloppuna
Lapin Kansa: Yle lopetti alueelliset iltapäivälähetykset vähin äänin ja luopuu radio- ja televisiokuuluttajistaan
Hiihtokeskusten kahden vuorokauden lakko alkoi− Lakossa kahdeksan keskusta, mukaan lukien Ylläs ja Levi
Onko Yle unohtanut Lapin ja perustehtävänsä, lappilaiset kysyvät – Irtisanomiset supistavat Ylen tarjontaa
Sairaanhoitajan potkut pysyivät hovioikeudessa – luottamus itsenäistä työtä tekevään ammattilaiseen on voinut horjua, oikeus perusteli
Kaunis Iron vähentää 70 työtehtävää Kaunisvaaran rautakaivoksesta – irtisanomiset eivät koske suomalaisia työntekijöitä
”En keksi, mitä vielä olisi voinut olla” – Muonion päiväkodin piha täytti lasten ja työntekijöiden toiveet
Jääkäriprikaatin ”loppusota” käydään Kolarissa syyskuussa – Harjoitus näkyy ainakin ratapihalla ja kunnanvirastolla