Lappilainen Toni Jaatinen Band on tanssittanut pian kolmen vuosikymmenen ajan: "Ennen bändit viihdyttivät, nyt ne liikuttavat”
Arkistojuttu Luoteis-Lapissa 19.8.1993: Ritva-Liisa Ahoniemi ja Sinikka Hyvönen pohtivat: ”Mitä Velhon jälkeen?”
Ylläs Soikoon tanssittaa jälleen heinäkuussa – tarjolla myös musiikkia paikallisen kulttuurin tukemiseksi
Avoimet kylät -tapahtuma rantautuu Kolarin Nuottavaaraan – koko perheelle tiedossa ongintaa, musiikkia ja sirkustemppuja
Luoteis-Lappi onnittelee satavuotiasta Aarno Muotkaa: Pitkään ikään ei ole salaisuutta, hän sanoi haastattelussa vuosi sitten
Ylläksen Noususta SBC Leviin siirtynyt Tero Kylä-Kaila joukkueiden paikalliskohtaamisista: ”Voi vitsit, että odotan kovasti”
Työkaverista pitää tietää muutakin kuin nimi – Saara Koivisto silottaa Muonion kuntatyöntekijöiden arkea
Edellisten saamelaiskäräjävaalien ääniharava Kari Kyrö aikoo marssia vaaliuurnille perjantaina: ”Meitä on Sajoksessa muitakin KHO:n päätöksen saaneita äänestämässä”
Lapsesta saakka Lapista haaveillut kestävän kehityksen asiantuntija Stéphanie C. Lefrère: ”Sodankylässä voimme yhdessä tehdä ilmaston hyväksi paljon pienien tekojen avulla”
Hetukoira auttaa kriisitilanteessa -”Kontakti koiran kanssa tulee tilanteessa, jossa ihminen on todella herkillä”
Edellisten saamelaiskäräjävaalien ääniharava Kari Kyrö aikoo marssia vaaliuurnille perjantaina: ”Meitä on Sajoksessa muitakin KHO:n päätöksen saaneita äänestämässä”