Ensi kuussa Väylävirasto tarttuu Palojoensuun ja Kuttasen väliseen tieosuuteen – Ennen kesää urakalla ei ole vaikutusta tiellä liikkumiseen
Muonion kirkonkylän ja Oloksen välisen tien päällystäminen alkaa tällä viikolla – tietyö on kutakuinkin aikataulussa
Eränkävijöitä tuottava yhtiö suunnittelee sarjaa Valtatie 21:n kulkijoista – käynnissä on casting: ”Kaikki lähtee ihmisistä”
Jokijalantien asvalttia jyrsitään jo tällä viikolla Kolarin kirkonkylällä – Muoniossa kirkonkylän ja Oloksen väli saa uuden pinnan loppukesän aikana
”Vesisade talvella on pahinta, mitä asfalttitielle voi tapahtua” – Markku Riipi valvoo yli tuhannen tiekilometrin kuntoa Keski- ja Pohjois-Lapin alueella
Ylläsjärven ja Kittilän välinen tietyö syö renkaita – tilaajan mukaan syy löytyy liian kovista ajonopeuksista
Matkailijoista elävä Venejärven poroperhe ei kaipaa rauhallisia pyhiä: ”Ei ole ollu semmosta normaalin ihmisen joulua”
Kunnanhallitus kumosi päätöksen jäähallin vapaasta käytöstä – Joululomalla luisteluaikaa on tarjolla runsaasti
Kolarin seurakunta ei irtisano työntekijöitä – Rippikoululaiset lähtevät jatkossa hybridileirille Tervolaan
”Pimeä taivas on luksusta, josta kannattaa nauttia”, sanoo Ursan puheenjohtaja, ja antaa tärpit kotikylänsä tähtitaivaalle
”Pimeä taivas on luksusta, josta kannattaa nauttia”, sanoo Ursan puheenjohtaja, ja antaa tärpit kotikylänsä tähtitaivaalle
Villasukkakävelyssä läsnäolo syntyy jalkojen kautta – Luonnon ihmettely pakkasessa ilman kenkiä rinnastuu avantouintiin ja hangessa kieriskelyyn
Työllistymisessä auttaneen naisen epäillään perineen ukrainalaisilta maksuja Sodankylässä, asia siirtyy syyteharkintaan