Hettula Oy urakoi Kolarin kunnan jätteiden ja lietteiden keräilyn ja kuljetukset – märkäjätteiden jätetaksaan esitetään korotuksia
Työkaverista pitää tietää muutakin kuin nimi – Saara Koivisto silottaa Muonion kuntatyöntekijöiden arkea
Ensilumi on tulossa ryminällä – erityisesti tunturialueille saattaa kertyä jopa 40 senttiä lunta – lähetä meille sääkuva!
Kolarin Kontio pelasi tappion viimeisessä pelissään – miesten kauden tavoite täyttyi, mutta voitot uupuivat syksyllä
Kolarin kulttuuripalkinnon sai määrätietoisesti toimintaansa kehittänyt Elokuvakerho Napapiirin Sankarit
Luoteis-Lappi onnittelee satavuotiasta Aarno Muotkaa: Pitkään ikään ei ole salaisuutta, hän sanoi haastattelussa vuosi sitten
Ylläksen Noususta SBC Leviin siirtynyt Tero Kylä-Kaila joukkueiden paikalliskohtaamisista: ”Voi vitsit, että odotan kovasti”
Työkaverista pitää tietää muutakin kuin nimi – Saara Koivisto silottaa Muonion kuntatyöntekijöiden arkea
Lapsesta saakka Lapista haaveillut kestävän kehityksen asiantuntija Stéphanie C. Lefrère: ”Sodankylässä voimme yhdessä tehdä ilmaston hyväksi paljon pienien tekojen avulla”
Hetukoira auttaa kriisitilanteessa -”Kontakti koiran kanssa tulee tilanteessa, jossa ihminen on todella herkillä”
Arkistojuttu Luoteis-Lapissa 22.9.1983: Lapin ja Jormuan ''ihmepeleistä'' huolimatta: Kontio säilytti sarjapaikan voittamalla päätösottelunsa
Lapsesta saakka Lapista haaveillut kestävän kehityksen asiantuntija Stéphanie C. Lefrère: ”Sodankylässä voimme yhdessä tehdä ilmaston hyväksi paljon pienien tekojen avulla”