Kolumnit

Kun hämmennys valtaa mielen

Olin kirjoittanut viikon kirjeen jo tälle viikolle valmiiksi. Pohdin siinä kevättä ja sen merkitystä. Luonnon heräämistä ja erityisesti kevään tuomaa toivoa pienten versojen kautta. Viime viikon lopulla luonto näytti kuitenkin voimansa, kevääseen kuului tänä vuonna muutakin kuin pelkkää ihastelua. Väylän varrella elävät ihmiset saivat huolestuttavia uutisia, vesi nousee nopeasti. Tutut tiet tulvivat, ja ihmisten kodit ja piharakennukset jäivät tulvavesien armoille.

Erilaisten luonnonilmiöiden rinnalla me ihmiset huomaamme olevamme pieniä. Huomaamme myös, että kaikki asiat eivät ole meidän omassa varassamme. Vaikka kuinka haluaisimme tehdä enemmän, se ei aina onnistu. Toisaalta onneksi saamme olla vain ihmisen kokoisia, eikä meidän tarvitse pystyä kaikkeen. Saamme olla mietteliäinä, kun vastaan tulee asioita, joille emme pysty tekemään enempää. Ihmettelyllä ja hämmennyksellä on tärkeä rooli, meidän mielemme totuttelee asiaan.

Ehkä kuitenkin tänäkin keväänä toivo näkyy meille puiden versoissa. Kaikki se minkä näimme häviävän syksyllä, herää nyt eloon. Tyhjistä oksista kuoriutuu elämää ja toivoa. Meidän ei tarvitse jaksaa yksin, meidän ei tarvitse olla vain omien voimien varassa. Me saamme laittaa toivomme myös Jumalaan.

Me rukoilemme kaikkien niiden puolesta, joita tulva ja sen tuhot koskettavat. Anna heille voimaa tähän hetkeen ja edessä oleviin päiviin. Auta meitä toimimaan oikein ja kaikkien yhteiseksi parhaaksi. Ohjaa meitä pitämään huolta toisistamme. Aamen.

Kirjoittaja on Kolarin seurakunnan diakoniatyöntekijä.